Hautaan siunaaminen

 

Hautaan siunaamisessa seurakunta saattaa poisnukkuneen jäsenensä viimeiselle matkalle rukouksin ja Jumalan sanaan turvaten. Omaisia tuetaan ja lohdutetaan kristillisellä toivolla. Ylösnousemususko elää kuoleman ja surun keskellä.

 

Kun läheinen ihminen kuolee, voit aina kääntyä oman seurakuntasi puoleen. Papeilta ja muilta seurakunnan työntekijöiltä saa henkistä tukea sekä opastusta käytännön asioissa.

 

Kirkkoherranvirastossa voidaan sopia hautaan siunaamisen ajasta ja paikasta sekä siunauksen toimittavasta papista. Ennen hautajaisia papin kanssa keskustellaan tarkemmin ja sovitaan siunaustilaisuuden ohjelmasta. Musiikki valitaan yhdessä kanttorin kanssa.

 

Hautapaikasta sovitaan taloustoimistossa. Hautapaikkaan vaikuttaa, onko kyseessä arkkuhautaus vai tuhkaus. Molemmat hautaustavat ovat kristilliseltä kannalta samanarvoiset.

 

Seurakunnan jäsenten hautaan siunaamiset toimitetaan kirkossa, Unarin kappelissa tai haudalla sen mukaan kuin omaiset sopivat toimituksesta papin kanssa.

 

Hautaan siunaaminen ja hautaus voidaan toimittaa, kun hautauslupa on saatu rekisteritoimistosta.

Kirkkoon kuulumattoman hautauksesta sovitaan taloustoimistossa (hautapaikka ja hautauksen ajankohta).


Lisätietoja: Kirkkoherranvirasto, Puh. 0400- 190 406

Copyright © 2019 Sodankylän seurakunta