EEVA PÖYKÖN KIRJE TAMMIKUUSSA 2011

Hyvät lähettäjämme,

Siunattua ja hyvää vuoden jatkoa Teille ja kauniit kiitokset kaikesta muistamisistanne joulun aikaan.
Joulumuistamisia olemme vastaan ottaneet tähän päivään saakka, kun jo marraskuussa postitettua
on saapunut "vähän myöhässä". Kaikesta postista olemme iloinneet ja saaneet voimaa viimeisille kuukausillemme
rakkaassa Senegalissa.
Yhdeksäs työkautemme Senegalissa päättyy pääsiäiseksi,jonka vietämme jo Suomessa. Viimeinen työkautemme on ollut ennätyspitkä, 4v. 3 kk, joten saamme myös pitkän loman. Lähetysseura palkitsee. Vietämme lomamme Kemijokitörmällä Tervolassa. Alkusyksystä asetumme Helsinkiin ja edelleen SLS:n palvelukseen; Kari entiseen postiinsa ulkomaanosastolle aluekoordinaattoriksi, ja Eevalle on luvassa työtä Helsinki-Espoo hiippakuntatiimissä.
Elo-syyskuussa olisimme valmiit vierailemaan seurakunnassanne ja kertomaan viime työkautemme kuulumiset kuten tehtäväkuvaamme ja sopimukseemme kuuluu. Silloin kerromme enemmän henkilökohtaisesta panoksestamme Senegalin luterilaisen kirkon ja SLS:n palveluksessa täällä. Meille olisi helpompaa ja mukavampaa, jos te ottaisitte yhteyttä meihin vierailun merkeissä.

MARKETTA FILPAN KIRJE TAMMIKUUSSA 2011

Hyvät ystävät, työmme tukijat!

Lapsuudessa leikimme kotipihapiirissä usein konkkaa. Kun piilopaikkojen keksijäksi päässyt oli valmis tehtävässään, hän kuulutti: "Konkka kotona, miehet metsässä marjoja poimimassa eikä ketään näy!"

Ajaessamme kotiin pohjoisen heimon pariin tekemältämme matkalta, tuo loru palasi mieleen, joskin päässäni muotoaan muuttaneena: konkka kotona. miehet jossakin karjojaan poimimassa, naiset. lapset paikalla. Karjankasvattajat ovat kaukana savanneilla laumojensa perässä, naiset ja lapset pitävät tulia kylissä, jotka nekin ovat kaukana keskuksista. Suomalainen pohtii mielessään: eikö meillä kuitenkin myös koululaitos perustu isien työhön? Isät meillä kaivotkin kaivoivat. Miten on mahdollista, että kaukaa pohjoisesta maasta tulevan pienen järjestön täytyy tulla opettamaan lapset ja aikuisetkin lukemaan? Vieläpä kaivamaan heidän kaivonsakin! Nämä karjankasvattajat ovat usein varsin varakkaita. Monet tunnetut liikemiehet ja sijoittajat tässä maassa ovat juuri tähän heimoon kuuluvia.

Kun olemme siirtämässä työn vastuuta senegalilaisille, neuvottelemme myös tästä. SLS on yli 20 vuotta tuonut lukutaitoluokkia kyliin, tehnyt kirjoja, antanut esimerkin pitkäjänitteisestä työstä. Odotamme kyläyhteisöjen omaa otetta elinolojen nykyaikaistamiseen. 

Lukutaitoaineiston laatimisen täytyy vielä jatkua meidän tuellamme. Jos kansaa ei ole opetettu omalla kielellä edes lukemaan, miten kukaan voi pystymetsästä innostus luomaan opetustekstiä? Jos edellyttäisimme paikallisilta kaiken osaamisen, sehän olisi lähes samaa kuin olisin viime lukuvuoden kolmasluokkalaisilleni antanut käteen ranskan oppikirjan ja sanonut: "Alahan nyt tuosta puhua ranskaa!" Mehän osaamme kaikki lukea ja kirjakin pysyy kädessä. Vedettömät ruohokattokylät eivät muutu parissa vuodessa terveyskeskusta ja koulua ylläpitäviksi palvelukeskuksiksi.

Näköalan muutos haastaa myös sereeri- ja wolof-luokkien työskentelyn. Opettajan kovaääniseen yksinpuheluun nojaavasta messuamisesta on päästävä lasten osallistumista kannustavaan etsimiseen ja löytämiseen. Opettajiemme ohjauskierros sereerialueella ja wolof-luokissamme ei vielä paljoa lupaillut. Opettaja esiintyy ja lapset koettavat pitää korviaan auki. Itse toivoin kyllä ottaneeni korvatulpat mukaan! Keskusteluun ja toimintaan ohjaava opetusaineistomme ei monestikaan päässyt esillä ja saatavilla oloa merkittävämpään asemaan. Ranskalaisen koulun hiusrajaa ylittävä meno ulkoa opetteluineen kiehtoo opettajia edelleen. Pieniä ilonpilkahduksia siellä täällä nähtiin: lasten toteuttamia opetussketsejä ja näppärää kädentaitojen ohjausta. Sellaista toivoo seuraavalla kerralla näkevänsä enemmän.

Nyt meillä alkavat oppikirja-aiheiden työpajaviikot. Pelkkä ajatuskin jo pukkaa hikeä pintaan, vaikka vielä on vuodenkierron viileämpi kausi. 6-8 ihmisen aivoriihi ei ole miltään osin läpihuutojuttu. Kyllä siinä riihtä puidaan ja välineistä väännetään kättä.

Toivon teidän olevan hengessä mukana ja kenties heittävän hiljaisen rukouksen asiasta Hänen puoleensa, jolla on viisauden ja tiedon avaimet.Toivon, että muutaman kuukauden kuluttua edes yksi kirja olisi menossa painoon!

Lämpimästi harmatta-tuulen ujelluksesta tervehtii Pertta  

Hyvät kanssakulkijani!

Kun päivä Dakarissa kääntyy iltaan, alkavat lännenpuoleisewlta taivaanrannalta kuulua laskeutuvien koneiden äänet.

Euroopan maat palauttavat tämän mantereen kansalaisia kotikamaralleen tai lähettävät omiaan erilaisiin tehtäviin.

Turisteja on lennoilla yleensä vähän.

Yhdellä noista iltapäivälennoista tulin minäkin tänne kerran. Muistan hyvin sen päivän tunnelman, kun tulin pitempiaikaiseen tehtävään 2003 ja myös sen, miten ensimmäiset päivät tässä maassa lähtivät käyntiin. Miten toisella tavalla asioihin nyt suhtautuukaan! Muutos ajattelussa on ollut hidas ja työläs. Vaikka tehtävään valmistava koulutus olisi kuinika hyvä, vaikka tarvittavaa kieltäkin vähän ymmärtäisi, ratkaistavana on välittömästi

niin monen tason kysymyksiä, että jälkeenpäin ihmettelee, miten elämiseen pystyi luomaan edes jonkinlaista järjestystä. Kulttuuriset erot pysyvät, vaikka ihmisten ytimessä on joitakin perusyhtäläisyyksiä. Kuitenkin opimme löytämään toisemme. Ihmiset haluavat tulla ymmärretyiksi. Kärsivällisyyttä vain tarvitaan.

Nyt minulla on meneillään loppusuora. Toukokuun lopussa on edessä paluu Suomeen. En ole vielä lähdön tunnelmissa, mutta tämän aikataulun haluan kertoa. Tämä viimeinenkin vuosi on mennyt Luojan armosta rauhaisasti ja sopuisasti. Työtahti meillä ei enää ole ollut aiempien vuosien veroinen, mutta en ole sitä kaivannutkaan. On ollut enemmän aikaa ihmissuhteille, keskustelulle vastaantulevien kanssa ja tuttujen kanssa. Se on oikeastaan meidän päätehtävämme. Tiimimme senegalilaiset ovat täydellisesti omaksuneet työn puitteet, mahdollisuudet ja näkymät. Ilo meille!

Silloin tällöin nuo Euroopan koneet ovat tuoneet meille turistejakin vieraiksemme. Tammukuussa piipahtivat kirkon päiväkerhojen vieraina Kirsti ja Veli Siljander Kalajoelta. Pakollisen Dakarissa viipymisen jälkeen teimme kierroksen maaseudulle ja näimme herttaiset savannikylien lapset laulamassa sekä piirtämässä peruskuvioita rihvelitauluun tehtäväänsä sitoutuneen kerhonjohtajan opastuksella. On ilo nähdä tällaista perustyötä kylissä, joiss avirikkeet ovat suurin piirtein ne, mitkä luonto ja kyläyhteisö voivat antaa. Ympäröivä luonto ja kylän yhteisöllisyys ovat keskeiset, mutta sekä niiden kestävään kehittämiseen että muuhun ihmiselämään nivomiseen tarvitaan suunniteltua toimintaa ja ohjeistusta. Sellaista näimme tapahtuvan Took-a-Mbeelin ja Ndoundokhin kylissä. Muistakaa näitä kerhokyliä ruklouksin ja siunauksin.

Kiitokset jouluisista muistamisista, kirjeistä, korteista, kirjoista, musiikista, makeisista, villasukan ja kynttilän lämmöstä - kaikesta, minkä miettimiseen annoitte aikaanne ja näitte postittamisen vaivan!

Tahdon siunata teit' kaikkia terveisin Dakarista 8. helmikuuta 2012, Pertta

Marketta (Pertta) Filppa

Osoite toukokuun alusta 2012:

Kalevantie 10

95800 Sieppijärvi

Hyvät lähettäjäni!

"Aika on tulla ja aika on lähteä..."

Ihmiselämässä vuorot vaihtuvat joka saralla.

Tänään on huhtikuun toinen päivä. Senegal valmistautuu presidentin virkaanastujaisjuhlaan. Vanha presidentti väistyy ja vastavalittu uusi istuu ruoriin. Senegalilaiset uskovat sateen tuovan onnea, antavan hyviä enteitä. Jos siihen on uskominen, myönteistä on luvassa - viime yönä nimittäin Dakarissa satoi vettä. Sade on tähän vuodenaikaan harvinainen piriste. Samoin yllätti ukkossade öiset nukkujat keskiviikkona 28.3., jolloin presidentinvaalien lopulliset tulokset julistettiin. En ollut Senegalin vuosinani kuullut, että maaliskuussa voi sataa; olin ihmeissäni ja vähän huolestunutkin. Mutta sitten tuli apulaiseni Ami onnellisena hymyillen ja huudahti: "Tästä me pidämme, tämä on hyvä merkki!" Toivotaan niin.

Jokainen vuosi tässä maassa on jättänyt jonkin yleisleiman, muistuman itsestään. Ensimmäiseen vuoteeni 2003-2004 sisältyi paljon muuttoja talosta ja paikkakunnaltakin toiselle, toisena tulivat savannikylät tutuiksi jne. Viimeisintä vuottani jäävät leimaamaan tälle maalle poikkeukselliset mellakoinnit ja muistot oudosta varovaisuudesta ulkona liikkumisessa. Mutta tämäkin aika päättyi hyvin; kansa hymyilee ja uskoo tulevaisuuteen kuten ennen vaaliasetelman ylikuumenemista. Siitä on hyvä mieli. Huolenaiheen antaa kuitenkin tietoisuus ruokaviljan riittämättömyydestä siellä, missä viime sadekausi oli huono. Olette ehkä lukeneet tai kuulleet viljavarastojen ehtymisestä Sahelin alueella. Näin on käymässä myös Senegalissa. Lähetysseura on osoittanut tukisumman käytettäväksi eniten tilanteesta kärsivien auttamiseksi. Heitä on runsaasti kylissä, joissa mekin työskentelemme. Apu ei tietenkään riitä kaikille haluaville, mutta voimme toivoa, että se lievittää ravintovajetta juuri siinä, missä avuntarve on oleellisin: lapset, odottavat äidit, vanhukset, sairaat... On tärkeää, että sateet tulevat oikeaan aikaan. Rukoillaan sitä.

Toukokuun alussa alan purkaa asuntoani. Siksi teen osoitteenmuutokseni heti kuun alusta vaikka lähtöpäivääni on siitä viikkoja. Samoin lankapuhelin- ja internetyhteyteni ovat toukokuun ensimmäisestä päivästä alkaen uusien käyttäjien haltuun otettavissa. Kesän jälkeen, jos Luoja suo, palaan peruskoulutyöhöni Kolarissa. En ole kaavaillut kesä-heinäkuulle matkustamista enkä vierailuja. Toivon teidän ymmärtävän hengähdystau'on tarpeen, antavan sielun rauhassa siirtyä kotimaan maisemiin ja arjen direktiiveihin. Otan yhteyden seurakuntiin ja tukijoihini kun aika on... Lämmin kiitos mukanani kulkemisesta tähän ja eteenpäin !   Pertta